Osa 3: Argentiinaan kameroiden saattelemana

Rajan ylitys Argentiinaan ei mene yhtä jouhevasti kuin kuvittelen. Lähtö on vaikea, koska kahden Paraguayssa vietetyn kuukauden jälkeen minulla on maassa roppakaupalla ystäviä, joita en haluaisi jättää taakseni. Ellen olisi etukäteen sopinut lähtöpäivälleni kuvaussessiota paikallisen televisiokanavan kanssa, pääsisin tuskin koskaan liikkeelle. Mutta nyt kameroiden on tarkoitus seurata minua kotikadultani aina Argentiinaan johtavalle lossille asti.

Vaikka olemme sopineet treffit kuvausryhmän kanssa taipaleen alkumetreille, he saavuttavat minut vasta satamassa. Niinpä teemme haastattelun rekkojen takana improvisoiden, kahdenkymmenen silmäparin ja korviavihlovan tuulen saattelemina. Ylimääräisen ajan ennen lossin lähtöä (lue: kymmenen minuuttia) käytämme ajokuvauksien tekemiseen. Kypärä päässä suhaan satamaan johtavaa tietä edestakaisin, kunnes lähestulkoon myöhästyn lossistani.

Argentiinan puolella minua odottaa tullitarkastus. Poliisit avaavat autojen takakontit ja moottoripyöräilijöiden sivulaukut, mutta minulle he toivottelevat jälleen iloisesti hyvää matkaa. Laukkuni uumenista löytyisi kyllä kiellettyjen ruoka-aineiden listoilla kummittelevia kuivahedelmiä ja siemeniä, mutta ketään ei näytä kiinnostavan muu kuin se, että nainen matkustaa yksin pyörällä. Kilometrin poljettuani yksi tullimiehistä kaahaa minut autollaan kiinni ja huitoo pysähtymään. “Tässä hedelmiä”, hän sanoo ojentaen minulle muovipussin. Haluaisin uskoa, etteivät samaiset hedelmät ole puolta tuntia aiemmin lymynneet mukavien moottoripyöräpoikien eväskasseissa.

Clorindassa, Argentiinassa, yövyn paikallisen perheen luona. Olen bongannut heidät Couchsurfingin kautta ja jälleen kerran kiitän onneani ihanasta yösijasta. Perheen äiti omistaa pizzerian, isä on pyöräilijä, ja samassa talossa asuu heidän lisäkseen äidin vanhemmat, äidin sisko, siskontytär ja veli perheineen. Tarkoitukseni on viettää heidän luonaan yksi yö, mutta päädyn matkustamaan heidän kanssaan Paraguayhin ja takaisin, joten yksi yö venyy kolmeen. Samalla vietän syntymäpäiväni tyylikkäästi rajan molemmin puolin, kahdessa eri seurueessa.

Lähden Clorindasta aamuna, jolloin pahamaineinen pohjoistuuli puhaltaa paikalliset palmut miltei kumoon. Koska itse olen menossa etelään, kyseinen tuuli ei saa minua lainkaan huonolle päälle, toisin kuin paikalliset kertovat sen tekevän. Huolimatta huonosta pyöräilykunnostani pitkän, Asunciónissa vietetyn tauon jälkeen, kiidän seuraavat 120 kilometriä Clorindasta Formosaan kepeästi kuudessa tunnissa. Perille saavuttuani ajaudun samalta seisomalta paikallisen pyöräilijän antropologian tunnille. Olen saanut hänen kontaktinsa viime tipassa whatsapp-ryhmän kautta, jossa mantereella polkevat pyöräilijät vaihtavat päivittäin vinkkejä ja kuulumisia. Itse olen ryhmän ainoa ei-latino ja yksi 60-henkisen ryhmän kolmesta naisesta.

Formosassa tapaan myös naisen, joka on aloittanut mielenkiintoisen perinteen. Vuonna 2008 hän oli ensimmäinen ihminen, joka pyöräili tietoisesti maailman pisimmän Vía Cruciksen, 512 kilometriä pitkän Vía Crucis Formoseñon. Samaa reittiä on saattanut aiemmin kulkea yksi jos toinenkin pitkänmatkanpyöräilijä, mutta Celia Insaurralde oli ensimmäinen, joka teki sen pyhiinvaelluksena. Samana vuonna hän perusti Cicloperegrinos-ryhmän, eli pyöräpyhiinvaeltajat, jotka nykyisin tekevät Vía Cruciksen vuosittain, viikkoa ennen pääsiäistä. Toisinaan he tekevät myös sunnuntaisin lyhyitä retkiä jollekin Vía Cruciksen 14:stä rististä, jollaiselle itsekin ajaudun heidän kanssaan Formosasta lähtiessäni.

Sissi

Sissi Korhonen on kulttuurienvälisen viestinnän ammattilainen, urheiluhieroja ja bloggaaja, joka rakastaa kiipeilyä, pyöräänsä ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Pyörä: Pelago Stavanger

Seuraa Sissin matkaa myös hänen omilla sivuillaan:
Blogi: www.strangerless.com
Facebook: www.facebook.com/strangerless