Osa 4: Itsensäpaljastajia ja nunnia Pohjois-Argentiinassa

Formosan maakunta on täydellistä seutua pyöräilykunnon kohentamiseen: maasto on tasaista kuin järven jää ja autoja on vähän. Ainoat ohikulkevat ajoneuvot ovat rekkoja, jotka tööttäilevät minulle niin innokkaasti, että korvani ovat kuuroutua. Koko viikon ikimuistoisin tapaus lienee rekkakuski, joka pysähtyy tienlaitaan ja vetää siinä silmänräpäyksessä housut kinttuunsa ja paitansa auki, paljastaen minulle sekä ison kaljamahansa että sukukalleutensa. “Tule tyttö tänne!”, hän kutsuu minun pyöräillessä ohi, mutta hänen harmikseen tyydyn vain polkemaan eteenpäin, pippurisumutinta visusti kourassani puristaen.

Itseään paljastavan rekkakuskin lisäksi bongaan Formosan teillä enemmän villieläimiä, hyönteisiä ja matelijoita kuin missään muualla koko tähänastisella matkallani. Moni niistä viruu tien varressa kuolleena, ja voimakas vastatuuli kantaa ruhon hajun sieraimiini jo kauan ennen kuin saavun niiden kohdalle. Muurahaiskarhun näkisin huomattavasti mieluummin elossa kuin kärpästen syöttinä maantien laidalla, mutta kuolleista krokotiileistä en ole niinkään harmissani. Vaikka myös auringossa lojuvat, ärhäkästi sähähtävät “oksat” ovat lähellä aiheuttaa minulle sydänkohtauksen joka kerta minun ajaessani ajatuksissani niiden ohitse, suurin vaara eläinkunnan edustajista ovat nakin kokoiset, lentävät heinäsirkat, jotka syöksyvät kamikazemaisesti pyöräni rattaiden väliin, lähellä kaataa minut kumoon kerran jos toisenkin.

Argentiinan köyhän pohjoisen alueet eivät todellakaan ole turistien suosiossa. Formosan ja Chacon maakunnat ovat kuin suoraan villin lännen elokuvista, voimakkaan pohjoistuulen kuljettaessa hiekkaa ympäriinsä kylien autioilla kaduilla ja auringon nostaessa lämpötilat helposti +50:een. Kylien laitamilla miehet valmistavat käsityönä tiiliä ja polttavat iglun-muotoisissa savimajoissa puuta hiileksi. Heidän lisäkseen missään ei sitten näykään ristinsielua aina keskipäiviltä iltakuuteen, jolloin paikalliset piiloutuvat polttavalta auringolta sisätiloihin.

Kuten joka puolella Argentiinaa, myös Formosassa ja Chacossa minulla käy kerta toisensa jälkeen loistava tuuri majoitusten suhteen. Yhden yön vietän paikallisen pikkukylän urheilukentällä – en kuitenkaan teltassani, vaan vahtimestarin kopissa, joka on öisin tyhjillään. Onneksi, sillä ulkona raivoaa raju ukkonen. Seuraavan yöni nukun paikallisen maatilan entisessä hevostallista, jossa minulle tarjoutuu myös mahdollisuus peseytyä. Varsinaista suihkua talossa ei ole, mutta asiaa ajaa sadeveden täyttämä sanko ja tiililattia, jonka raoista vesi valuu hitaasti takaisin talon pihapiiriin. Illalla juomme isäntäväen kanssa matea (paikallista yrttijuomaa) ja katsomme putkeen neljä meksikolaista saippuaoopperaa.

Chacon mieleenpainuvin yösija on Sisko Reneé:n koti Campo Largossa. Saavun kyseiseen kyläpahaseen 150 km:n päivämatkan jälkeen niin väsyneenä, ettei itku ole kaukana. Oloani ei paranna se, että kadut ovat täynnä minua tuijottavia miehiä, kaikkien naisten ollessa sisällä siivoamassa tai valmistamassa perheilleen ruokaa. Tapanani ei ole kysyä miehiltä mahdollisesta telttapaikasta, joten huokaisen helpotuksesta, kun vihdoin puolen tunnin samoilun jälkeen törmään kahteen naiseen. He pohtivat hetken vaihtoehtojani, kunnes toteavat lähes yhteen ääneen: “Tietysti! Sisko Reneé!”, ohjaten minut avuliaasti lasimaalauksilla ja neitsytreliefeillä varustetun tiilitalon ovelle.

Belgialainen Sisko Reneé on nunna, joka on asunut Campo Grandessa 40 vuotta. Hän ja kymmenen muuta naista ottavat minut halauksin vastaan ja petaavat minulle oitis sängyn talon viihtyisään vierashuoneeseen. Vaikka tarkoitukseni on polkea mahdollisimman pian Tucumániin, vietän naisten seurassa yhden ylimääräisen päivän. Sen aikana tutustun sekä Sisko Reneé:n perustamaan päiväkotiin että katulapsille tarkoitettuun kouluun. Joka puolella minua kohdellaan kuin vanhaa ystävää, eikä lähtö kahden päivän jälkeen ole helppo. Alan kuitenkin olla tottunut siihen, että mikäli haluan liikkua eteenpäin, jotain jää myös väistämättä taakseni.

Sissi

Sissi Korhonen on kulttuurienvälisen viestinnän ammattilainen, urheiluhieroja ja bloggaaja, joka rakastaa kiipeilyä, pyöräänsä ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Pyörä: Pelago Stavanger

Seuraa Sissin matkaa myös hänen omilla sivuillaan:

Blogi: www.strangerless.com

Facebook: www.facebook.com/strangerless