OSA I: Soijapeltojen ja salakuljetuksen siimeksessä

Ensimmäinen päiväni Paraguayssa on ehdottomasti koko pyörämatkani kauhein. Ylitän Brasilian ja Paraguayn välissä kulkevan joen lossilla ja jo tämän lyhyen matkan aikana harmaat pilvet valloittavat yllättäen koko taivaan, pisaran jos toisenkin lämähtäen poskelleni. Tunti polkemista uudella maaperällä ja olen sukkia myöten läpimärkä. Ympärilläni olevat soija- ja maniokkipellot eivät tarjoa kovinkaan vedenpitävää suojaa, joten poljen viluissani eteenpäin kilometripylväitä laskien, kunnes viisi tuntia myöhemmin saavun brasilialaisen tuttavani kotikylään ja pääsen lämpimään suihkuun. Siitä huolimatta, tärisen vielä yölläkin luita myöten sängyssäni.

Maakunta, jossa olen, on yksi Etelä-Amerikan salakuljetuksen kehdoista. Paraguayn strateginen sijainti maanosan keskellä on otollista maaperää kaikenlaiselle hämäräbisnekselle, ja huhupuheiden mukaan etenkin Bolivian ja Brasialian rajojen kupeessa laiton kauppa kukoistaa. Pyöräilijälle tämä ei kuitenkaan näyttäydy mitenkään muuten kuin lukemattomien, tien viertä reunustavien polisiipartioiden muodossa. Eurooppalainen naispyöräilijä ei kuitenkaan taida olla paikallisille poliisiherroille kovinkaan tuttu näky, sillä minulle miehet vain vilkuttavat iloisesti ja toivottelevat hyvää matkaa, pyörälaukkuihini kajoamatta.

Päiväni vietän punamullan ympäröimiä peltoja tuijotellen ja moottoripyöriä ohitellen. Canindeyún maakunnassa vain rikkaat omistavat auton, joten suurin osa paikallisista kulkee pyöräänikin hitaammilla, häkää köhivillä kaksipyöräisillään. Kyliä on melko vähän, mutta ihmisiä sitäkin enemmän. Vähän väliä minua pysäytellään ja kutsutaan nauttimaan tereré’tä, kylmää yrttijuomaa, joka on paraguaylaiselle lähes yhtä tärkeää kuin suomalaiselle hanavesi – ainoana erona, että edellistä juodaan huomattavasti enemmän. En kieltäydy, sillä auringon paistaessa kehoni lämpötila alkaa uhkailevasti lähennellä kiehumispistettä.

Paikalliset nauttivat seurastani ja minä heidän. Eksoottinen elämäntapani on useille virkistävä tuulahdus maailmasta, jonkalaiseen heillä ei eläessään ole ollut kosketusta ja niinpä he kyselevät minulta kaikenlaista sekä Suomesta että pyöräilystä. Osa vastauksista tulee jo nyt kuin nauhalta ja kauhulla mietin matkaa olevan vielä vuosi jäljellä! Kysymykset kun ovat jo viimeisen puolen vuoden ajan kulkeneet suhteellisen samoja ratoja. Parasta onkin, kun muut alkavat kertoa minulle omasta elämästään, arjestaan ja tavoistaan.

Jo Lounais-Brasiliassa olen kuin ihmeen kaupalla ajautunut paikallisten maanomistajien suosioon, jotka kaikki tuntevat toisensa myös maansa rajojen tällä puolen. Tämä varakkaiden brasilialaisten verkosto hoitaa minulle käden käänteessä yösijat koko Paraguayn alueelta, ja talot, joissa yövyn, muistuttavat kooltaan vähintäänkin Mäntyniemeä. Myös turvatoimet ovat samaa luokkaa. Ruokailun puolesta epäilen minua kuitenkin kohdeltavan jopa paremmin kuin Tasavallan Presidenttiä, vaikka kasvissyöjälle Paraguay ei olekaan otollisin matkakohde.

Siitä huolimatta, että maan merkittävin viljelystuote on soija, ei soijarouhetta tai tofua löydy maaseudulla mistään. Suurin osa soijasta kulkee maan rajojen ulkopuolelle ja se vähä, mikä jää Paraguayhin, syötetään ruoka-aineseoksena paistiksi päätyville eläimille. Koska kotona soija on yksi ravintoni peruspilareista, minulle on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten viljely tapahtuu. Kiertelenkin maanviljelijöiden peltoja pitkin poikin ja esitän heille lukemattomia kysymyksiä. Monta asiaa jää myös selvittämättä, mutta aikani traktoreihin kivuttuani koen, että on aika jatkaa matkaa kohti maan pääkaupunkia, Asunciónia.

Sissi

Sissi Korhonen on kulttuurienvälisen viestinnän ammattilainen, urheiluhieroja ja bloggaaja, joka rakastaa kiipeilyä, pyöräänsä ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Pyörä: Pelago Stavanger

Seuraa Sissin matkaa myös hänen omilla sivuillaan:
Blogi: www.strangerless.com
Facebook: www.facebook.com/strangerless