Skip to content

Juoksun hyödyt

GoExposta lisää virtaa ja motivaatiota harjoitteluun!

KATSO OHJELMAOSTA LIPUT

Juoksun hyödyt näkyvät ja tuntuvat

Lepo, ravinto ja uni yhdistettynä säännöllisen liikuntaan muodostavat hyvinvoinnin perusrakenteen. Juoksun hyödyt näkyvät jo maltillisessa kestävyysliikunnassa, jolloin aivojen hapensaanti lisääntyy 30 % ja ”prosessori” toimii tällöin tehokkaasti. Reipas kävely, juoksu, pyöräily, kestävyysliikunta kaiken kaikkiaan parantaa sydämen ja keuhkojen toimintaa. Juoksuvalmentaja Harri Hänninen kertoo, kuinka juoksu- ja maratonkouluja ohjatessaan keskeinen viesti on, että jo muutama lenkki saa aikaan positiivisia muutoksia keuhkojen toiminnassa ja puolentoista kuukauden harjoittelulla saavutetaan muutos sydämen pumppaaman verimäärän kasvuna. Kunnon kehittyminen on pitkälle juuri hapen saannin paranemista verenkiertoon ja työskenteleviin lihaksiin.

Kestävyden kehittymisen lisäksi juoksun hyödyt näkyvät myös ulospäin, sillä juokseminen yhdistettynä oikeanlaiseen ravintoon polttaa rasvaa ja kiinteyttää tehokkaasti.

Juoksuyhteisö pitää motivaation yllä

Juoksun hyödyt saadaan aikaan varmimmin, kun harjoittelu on säännöllistä. Tavoite ohjaa toimintaa on tuttu lausahdus ja pitää paikkaansa niin yritystoiminnassa kuin yksityiselämässä ja erityisesti liikunnassa.

Motivaatio, tahtotila säännölliseen lenkkeilyyn voidaan saada esimerkiksi kokoamalla työpaikalle liikuntaporukka. Positiivinen joukkovoima saa monet innostumaan projekteista, joissa on esimerkiksi asetettu tavoitteeksi juoksutapahtuma, kuten keväinen Naisten kymppi tai Helsinki City Running Day. Juoksutapahtumista löytyy jokaiselle sopiva matka 5 km kävelystä tiimihenkeä nostattavaan maratonviestiin.

5 vinkkiä, kuinka saavuttaa juoksun hyödyt porukalla

Juoksuvalmentaja Harri Hännisen 5 vinkkiä voivat auttaa onnistumaan yhdessä!

  1. Asettakaa yhteinen tavoite työporukalle
  2. Aloittakaa rauhassa reippaasti kävellen tai hitaasti juosten. Voit myös tehdä edellisten yhdistelmän. Huom! Kunto ei kehity verenmaku suussa treenaten.
  3. Sopikaa yhteistreeni kerran viikossa
  4. Tehkää yhdessä yhdistetty lihaskunto- / liikkuvuusharjoitus
  5. Flunssaisena ei lenkille

 

GoExpossa kuulet lisää juoksun hyödyistä sekä mm. siitä, miten ja miksi luoda juoksuyhteisö, mistä palautumisessa oikeastaan on kyse sekä kuinka juosta nopeammin, taloudellisemmin ja pidemmälle.

KATSO OHJELMA OSTA LIPUT